Lumi-Mari Oy
Taustaa
Olin miettinyt yrittäjyyttä pitkään ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Mietin vain minkä alan yritys se voisi olla. Miehelläni oli ollut yritys jo kymmeniä vuosia ja sinänsä yrittäjyys oli osa minunkin arkea.
Olin tehnyt yrityksille ja kunnalle erilaisia projekteja. Olin mukana toteuttamassa maaseutunäyttelyprojektia neljä ensimmäistä kertaa, lukuisia poikkinaintitapahtumia, Paremman palvelun Pello-projektia jne. Työ alkoi aina puhtaalta pöydältä ja työn päätyttyä pöytä myös puhdistettiin. Työtä tehtiin yrittäjämäisesti, tulojen ja menojen piti olla tasapainossa. Nämä kaikki työkokemukset vahvistivat yrittäjyys-ajatusta.
2007 loppuvuodesta olimme käymässä Äkäslompolossa. Mieheni ajoin auton Jounin kauppakeskukseen tankatakseen autonsa. Vanhan Jounin kaupan seinällä oli iso teksti – rakenteilla uutta liiketilaa, VARAA. Tuumasin siinä miehelleni, että meinaan vuokrata tuosta liiketilaa, ja hän siihen, että mitä meinasit myyä. Sanoin, että Marimekkoa. Hän siihen, että hyvä idea. Hän meni tankkaamaan auton (ei myöhemmin muistanut käytyä keskustelua) ja siitä prosessi käynnistyi. Otin seuraavalla viikolla yhteyttä Sampo Kaulaseen ja varasin liiketilan. Seuraavaksi otin yhteyttä Marimekkoon ja erilaisten vaiheiden jälkeen sain jälleenmyyntisopimuksen. Oli syntymässä Lumi-Mari Oy.
Lumi-Mari Oy Äkäslompolossa avasi ovensa itsenäisyyspäivänä 6.12.2008.
Rapea puoli vuotta myöhemmin kävi ilmi, että myös Pellossa, Vihreän Pysäkin tiloissa on vapautumassa liiketilaa ja enpä voinut olla siihen tilaisuuteen tarttumatta ja niinpä Lumi-Mari avasi ovensa Pellossa elokuussa 2009.
Yrityksessä myydään Marimekon lisäksi useita muita merkkituotteita. Palveluumme kuuluu myös verhojen ym. sisustustuotteiden valmistaminen.
Yritys työllistää 3-5 henkilöä.